EtusivuReseptitOta yhteyttä

Kahvikakuilla on suomalaisessa kahvipöydässä oma rakastettu paikkansa. Ja miksipä ei olisi – kahvikakkuja on yhtä montaa sorttia kuin on syöjiäkin. Kahvikakut, joita joskus kuivakakuiksikin kutsutaan, ovat oikein valmistettuna jotakin aivan muuta kuin kuivia. Parhaimmillaan kahvikakut ovat meheviä ja maukkaita herkkupaloja, jotka säilyvät hyvänä jopa viikkoja. Parasta näissä kakuissa on se, että ne eivät oikeastaan koskaan vanhene – päinvastoin, maku vain paranee vanhetessaan.

Tämäkin ihanan raikas ja keväinen sitruuna-mustikkakahvikakku on parhaimmillaan pari kolme päivää paistamisen jälkeen. Mikäli et malta odottaa edes yhtä vuorokautta paiston jälkeen, niin älä pelästy kakun voimakasta sitruunan makua. Sitruunan raikas maku tasoittuu ja syvenee huomattavasti ajan kanssa. Ihanan mehukkaat mustikat maustavat kakkua ja tuovat siihen myös mukavaa suutuntumaa. Käytä siis pakastimen kätköistä vanhat perintömustikat tai miksei myös puolukat tähän kahvihetken piristysruiskeeseen!

Sitruuna-mustikkakahvikakku

  • 3 kpl kananmunia
  • 2,5 dl sokeria
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl perunajauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
  • 120 g sulaa voita, jäähtynyttä
  • 1,5 dl mustikoita

Voitele ja korppujauhota noin 2 litran kahvikakkuvuoka.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.


Vaahdota munat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Lisää vaahtoon raastettu sitruunan kuori ja vuoroin sitruunamehua, yhdistetyt kuivat aineet sekä sulaa voita. Sekoita tasaiseksi lastalla tai käsin. Lisää viimeiseksi mustikat ja nostele ne erittäin nopeasti ja hellästi sekaisin. Älä sekoita liikaa, jotta taikina ei värjäytyisi mustikoista. Mikäli käytät pakastemustikoita käytä ne jäisinä, jotta taikina ei sotkeennu. Mustikat voi myös halutessaan pyöräyttää kevyesti vehnäjauhoissa, jotta ne eivät sotke taikinaa eivätkä vajoa vuoan pohjalle.

Annostele taikina kevyesti korppujauhotettuun vuokaan ja paista noin 45 minuuttia 175 asteessa. Kakku on kypsä, kun sen reunat irtoavat kakkuvuoan reunoista ja pinta tuntuu kimmoisalta eikä höllyvältä. Voit tarkistaa kypsyyden vielä tikkumenetelmällä – jos kakkuun työnnettyyn hammastikkuun ei jää märkää taikinaa, on kakku kypsä.

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, kahvikakku, kuivakakku, kakku, sitruunamustikkakakku, sitruuna, mustikka, mehevä, helppo, maukas, kevät

⇢ Seuraavalla sivulla: Sari leipoo - Gluteenittomat pähkinäpikkuleivät
⇠ Edellisellä sivulla: Vehnäkorput


Lukijoiden arvosana:

*****

Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.

Ajankohtaista

Joko olet leiponut ihanaa puolukka-toscapiirakkaamme!
Kirpsakan makea puolukka-toscapiirakka vie kielen mennessään!


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact