EtusivuReseptitOta yhteyttä

Komea uunijäätelö-kakku herättää varmasti huomion kahvipöydässä!

Uunijäätelö

Yksi 26 cm halkaisijan iso uunijäätelö, josta riittää noin 12 hengelle.

Pohja:

  • 2 kpl isoja kananmunia
  • 1 dl sokeria
  • 0,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl perunajauhoja

Täytteeksi:

  • noin 5 dl marjoja
  • 0,75-1 l vaniljajäätelöä

Marenki:

  • 4 valkuaista
  • 1,5 dl sokeria

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, noin 10 minuuttia. Siivilöi kuivat aineet muna-sokerivaahtoon ja nostele sekaisin nuolijalla.

Voitele 26 cm halkaisijan piirakkavuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes pinta on ottanut kauniisti väriä. Voit tarkistaa kypsyyden puisella cocktailtikulla, mikäli tikkuun ei jää märkää taikinaa on pohja kypsä. Anna pohjan jäähtyä rauhassa.

Lado jäähtyneen pohjan päälle iso kasa joko jäisiä tai tuoreita marjoja: mustikoita, mansikoita, vadelmia, lakkoja jne. Anna jäisten marjojen sulaa kohmeisiksi. Lado jäätelö viipaleittain sinne tänne keoksi marjojen päälle/sekaan.

Vaahdota valkuaiset ja sokeri kuohkeaksi marengiksi, kunnes marenki ei tipu kulhosta kääntäessäsi kulho ylösalaisin. Sivele marenki kauttaaltaan marja-jäätelökeon päälle, niin että se peittyy kokonaan.

Polta pinta tohottimella kauniiksi tai käytä uunijäätelöä uunissa 230 asteessa hetkellisesti, kunnes pinta on ottanut väriä.

Tarjoile välittömästi!

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, leivos, leivonnainen, uunijäätelö, jälkiruoka, jäätelö, kakkupohja, marjapiirakka, marenki, marenkipiirakka

⇢ Seuraavalla sivulla: Joonatan leipoo - Parmesaanileipä
⇠ Edellisellä sivulla: Mignon-moussepiirakka


Ei arvosteluja vielä!



Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.

Ajankohtaista

Joko olet leiponut ihanaa puolukka-toscapiirakkaamme!
Kirpsakan makea puolukka-toscapiirakka vie kielen mennessään!


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact