EtusivuReseptitOta yhteyttä

Lehtevät buttermilk biscuitit eli piimäleipäset, pienet lehtevät sämpylät, ovat suurta herkkua Amerikan mantereella. Leipäsiä nautitaan niin ruoan kanssa kuin aamupalallakin – yleensä uunituoreina, hiukan lämpöisinä. Yksinkertainen resepti ei vaadi leipurilta paljoakaan. Hiero voi ja kuivat aineet yhteen murumaiseksi seokseksi ja lisää lopuksi sekaan piimä. Nämä sämpylät eivät tarvitse lepoa, eikä niitä tarvitse nostattaa ennen paistoa – unohda tuhottomasti aikaa vievät leivät ja sämpylät, piimäleipäset valmistuvat käden käänteessä.

Aamiaiseksi saat tuoreita piimäleipäsiä, kun valmistat taikinan ja leipäset ohjeen mukaisesti paistoa vaille valmiiksi edellisenä iltana. Nosta leipäset kylmään jääkaappiin yön yli ja paista ensitöiksesi aamulla. Voit myös pakastaa piimäleipäset ja paistaa niitä tarpeen vaatiessa.

Buttermilk biscuitit eli piimäleipäset

Noin 8 kpl.

  • 4,7 dl vehnäjauhoja
  • 0,25 tl soodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 85 g kylmää voita paloiteltuna
  • Noin 2,3 dl piimää

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi kylmä voi kuivien aineiden joukkoon murumaiseksi seokseksi. Lisää piimä ja sekoita nopeasti juuri ja juuri sekaisin. Älä vaivaa! Taikinan tulee olla märkää. Lisää piimää tarvittaessa.

Aseta taikina kevyesti jauhotetulle pöydälle ja taputtele taikina käsin noin 1 cm paksuiseksi matoksi. Taittele taikina kolmeen osaan ja taputtele taas litteäksi, noin 1 cm paksuiseksi matoksi. Taittele uudestaan. Taputtele taikina viimeisen kerran noin 2,5 cm paksuiseksi matoksi ja ota lasilla tai pyöreällä muotilla leipäsiä. Voit kerätä kantit yhteen ja taputella taikinan uudestaan matoksi ja tehdä siitä loput leipäset – huom. kanteista ei tule yhtä lehteviä leipäsiä kuin ensimmäisestä matosta! Asettele piimäleipäset leivinpaperin päälle pellille tasaisin välein. Mikäli haluat rapeareunaisia leipäsiä asettele ne väljästi pellille. Pehmeäreunaisia piimäleipäsiä saat asettelemalla ne vierekkäin pellille, jolloin ne kohoavat kiinni toisiinsa.

Paista välittömästi 230-asteisessa uunissa kullanruskeiksi, noin 10-12 minuuttia. Älä paista tummiksi, kevyt pintaväri riittää!

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, helppo, yksinkertainen, piimäleipäset, leipänen, sämpylä, leipä, Amerikka, amerikkalainen, buttermilk, biscuit, lehtevä

⇢ Seuraavalla sivulla: Joonatan leipoo - Hiekkakakut
⇠ Edellisellä sivulla: Sari leipoo - Gluteeniton siemennäkkäri


Ei arvosteluja vielä!



Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.

Ajankohtaista

Joko olet leiponut ihanaa puolukka-toscapiirakkaamme!
Kirpsakan makea puolukka-toscapiirakka vie kielen mennessään!


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact