EtusivuReseptitOta yhteyttä

On taas aika laittaa uuni lämpenemään ja leipoa jotain hyvää :) Tällä kertaa ajattelin jakaa teille gluteenittoman siemennäkkärin ohjeen. Se on muuten hyvää! Vaikka ulkonäön perusteella ei ehkä tulekaan sellaista mielikuvaa... Itse olen mieltynyt näihin helppoihin ohjeisiin, joten myös tämä on sellainen. Kaiken lisäksi näkkäri on oikein ravitsevaa ja sisältää runsaasti hyviä rasvoja ja proteiinia. Sopivaksi lisukkeeksi vielä sipaisu tuoreyrttilevitettä, niin kyllä maistuu. Seuraava ohje on mitoitettu sähköuunin pellille.

Gluteeniton siemennäkkäri

  • 2 dl maissijauhoja
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 1/2 dl pellavansiemeniä
  • 1/2 dl kurpitsansiemeniä
  • 1/2 dl seesaminsiemeniä
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 1/2 dl kuumaa vettä
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • Pinnalle sormisuolaa tai merisuolahiutaleita

Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.

Mittaa jauhot ja siemenet kulhoon.

Lisää öljy ja kuuma vesi. Sekoita tasaiseksi.

Kaada seos pellille ja levitä se nuolijalla tai lastalla aivan pellin reunoille saakka. Kutistuu hieman paiston aikana. Taikina on melko löysää.

Ripottele pinnalle suolahippuja oman maun mukaan.

Paista näkkäriä 150 asteessa noin tunti, kunnes pinta on hiukan saanut väriä.

Anna jäähtyä rauhassa. Murra palasiksi.

Näkkäriin voi halutessaan lisätä kauraleseitä tai pikemminkin korvata osan maissijauhoista kaura- tai muillakin leseille, mikäli ne sopivat ruokavalioon. Sopiva määrä tähän ohjeeseen on 1/2 dl. Edellisellä kerralla tehdessäni näkkäriä, laitoin 1 1/2 dl maissijauhoja ja 1/2 dl kauraleseitä. En ainakaan itse huomannut eroa rakenteessa tai maussa. Näin näkkäriin saa vielä hyvän kuitulisän. Näkkäri onkin hyvä retkieväs, sillä se maistuu myös ilman voita tai muita levitteitä. Energiasisällön puolesta näkkäri on myös mainio eväs, sillä pienellä määrällä saa jo runsaasti energiaa ja näkkäri on kevyttä kuljettaa pidemmillekin reissuille ja säilyy hyvin. Niin, jos vaan säilyy syömättä. Meillä kahden aikuisen ja kahden naperon perhe söi koko pellillisen iltapalaksi. Niin ja jo toinen pellillinen tällä viikolla :) Lapsetkin innolla odottavat, milloin tehdään sitä siemenleipää.

Mielestäni tämä on helppo ja mukava ohje lasten kanssa leipomiseen. Tosin kuuman veden kanssa on oltava varovainen. Ja sellainen herkku, jonka syömistä ei tarvitse rajoittaa. Ainakin itse olen noiden makeiden leipomusten kanssa välistä vähän rajoittava tekijä. Sokeria kun on niin helppo saada yllin kyllin ja tuskin suuremmassa määrin kovin välttämätöntä. Ja lapsikin oppii sitä kaipaamaan, jos päivittäin kovin suuria määriä nauttii. Tämän näkkärin myötä ainakin omat lapseni ovat oppineet tuntemaan erilaisia siemeniä ja napostelevat niitä muutenkin.

Tuoreyrttilevite:

  • 100 g tuorejuustoa (voi olla natural tai maustettu esim. valkosipuli)
  • 50 g voita
  • 1 tl oliiviöljyä
  • 1/2 dl tuoreita yrttejä pilkottuna (esim. persilja, oregano, ruohosipuli, basilika)

Ota voi pehmenemään hyvissä ajoin, että sekoittuu hyvin tuorejuustoon.

Pilko yrtit hienoksi joko veitsellä tai yrttisaksilla.

Sekoita kaikki ainekset yhteen.

Nauti näkkärin kanssa.

Tuoreyrttilevite on mainio lisuke näkkärin kanssa tarjottavaksi. Sopii myös muiden leipien ja esimerkiksi patongin kanssa. Erilaisia makuyhdistelmiä saa käyttämällä joko maustettua tai maustamatonta tuorejuustoa sekä erilaisia yrttiyhdistelmiä. Vaihtoehtoja siis löytyy! Itse käytin levitteeseen persiljaa, oreganoa ja ruohosipulia, joita sattui olemaan kasvimaalla. Basilika tai sitruunabasilika sopivat myös erinomaisesti. Omat basilikani ovat valitettavasti vasta taimivaiheessa. Satoa odotellessa.

Pihamaallakin alkaa jo näyttää kesältä. Jotain satoa olen jo saanut kasvatuslaatikosta, kasvimaallakin vihertää mukavasti, vaikka säät ainakin täällä Etelä-Savossa ovat olleet melkoisen koleita. Ei ole juuri kesämekkoja tarvinnut kaapista vielä kaivaa...

Ehkäpä seuraavassa kirjoituksessani saan myös esitellä uusia tulokkaita, nimittäin yksi kesäkanoistamme aloitti hautomisen. Lumikki-kana nimeltään, on jo viikon kököttänyt pesässä. Tuskin malttaa edes käydä syömässä, kun on jo kiire takaisin pesään istumaan. Meiltä ei itseltä kukkoa löydy, joten kukollisia munia piti etsiä kylältä, jotta hautomisesta olisi jotain hyötyäkin. Jännityksellä odotamme tuleeko mitään ja minkä näköisiä tipusia syntyy. Pääsimme nimittäin muutamia päiviä sitten todistamaan Lumikki-kanan siskon tipujen kuoriutumista toisaalla. Olivat kyllä niin söpöjä palleroita.

Jännityksellä odotan myös ensimmäistä puolimaratoniani, joka lähenee päivä päivältä :) Teitä on tallattu, toivottavasti tuloksiakin tulee.

Mukavaa keskikesää! Muistakaahan välillä laittaa ainakin uuni töihin, vaikka itse olisittekin lomalla :)

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, Sari, leipoo, gluteeniton, näkkileipä, näkkäri, siemen, siemenet, auringonkukansiemen, pellavansiemen, kurpitsansiemen, seesaminsiemen, levite, yrtti, maissijauho

⇢ Seuraavalla sivulla: Buttermilk biscuitit eli piimäleipäset
⇠ Edellisellä sivulla: Banaani-maapähkinävoi-cupcake


Lukijoiden arvosana:

*****

Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Suosikkireseptini. On niin hyvää ja varsinkin ton levitteen kanssa

– Sirpa 27.06.2017

Sari

Olen kolmekymppinen savolaisnainen, kahden tytön (s. 2011 ja 2013) äiti ja yhden miehen vaimo. Asumme Juvalla vanhassa puutalossa, peltojen keskellä, metsien ympäröiminä. Lähellä luontoa ja sen arvokkaita antimia :) Olen valmistunut leipuri-kondiittoriksi Espoon ammattioppilaitoksesta vuonna 2007. Tällä hetkellä leipominen on vain harrastus, tosin oikein mukava ja hyödyllinen sellainen. Blogissa kerron itse valmistamieni tuotteiden lisäksi vähän elämästämme maaseudulla sekä muun muassa näkemyksistäni ruoan alkuperän suhteen. Mitään ekstrahienoja kakkuluomuksia ei ole luvassa vaan perusohjeita tuunattuna. Sellaisia mitä itse arjessa syömme. Tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdyt ja opit myös jotain uutta!

Sari leipoo - Gluteenittomat pähkinäpikkuleivät
Sari leipoo - Gluteeniton siemennäkkäri
Sari leipoo - Savolainen ryynirieska
Sari leipoo - Frozen-kakku
Sari leipoo - Ruis-mantelipiparit
Sari leipoo - Gluteenittomat suklaaleivokset
Sari leipoo - Gluteenittomat porkkana-tattarisämpylät
Sari leipoo - Mustikkakukko eli rättänä
Sari leipoo - Gluteeniton suklaa-kesäkurpitsakakku
Sari leipoo - Juureskierteet
Sari leipoo - Da Capo -banaanikakku
Sari leipoo - Marjapiirakka
Sari leipoo - Lohi-feta-parsakaalipiirakka


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact