EtusivuReseptitOta yhteyttä

Ihanan suklainen ja näyttävä minttusuklaakääretorttu eli jouluhalko kruunaa juhlapöydän! Tämä jouluinen leivonnainen on gluteeniton ja laktoositon.

Minttusuklaa-jouluhalko

Gluteeniton. Laktoositon.

  • 3 kpl isoja kananmunia
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 dl perunajauhoja
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta

Ota kananmunat huoneenlämpöön pari tuntia ennen leipomista.

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Vaahto on sopivaa, kun vispilän kuvio pysyy sen pinnassa useamman sekunnin ajan. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Nostele sekaisin nuolijalla tai käsin. Riittää, että ainekset ovat tasaisesti sekaisin, älä vaivaa.

Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille.
Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia, kunnes torttupohja on kypsä kauttaaltaan. Voit tarvittaessa kokeilla kypsyyttä cocktailtikulla.

Anna pohjan jäähtyä pellillä noin 15 minuuttia. Aseta pöydälle toinen uunipellin kokoinen leivinpaperi, ripottele leivinpaperille hienoa sokeria. Nosta hiukan jäähtynyt kääretorttupohja leivinpaperin avulla pelliltä ja käännä se nopeasti sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota torttupohjan päältä leivinpaperi varovasti alakulmista aloittaen ja kevyesti ylös päin rullaten. Anna pohjan jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Valmista täyte.

Minttusuklaatäyte:

  • 3 dl laktoositonta vispikermaa
  • 2 rkl tomusokeria
  • 100 g tummaa suklaata (vähintään 50%)
  • 1-2 tl piparminttuaromia

Vaahdota kerma ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai liedellä. Varo ettei suklaa pala, sekoita usein. Anna sulan suklaan jäähtyä haaleaksi. Kaada sula suklaa kermavaahdon joukkoon samalla voimakkaasti sekoittaen. Lisää piparminttuaromi. Maista ja lisää piparminttua tarvittaessa makusi mukaan. Mikäli tarjoilet jouluhalon leivontapäivänä voit valmistaa kuorrutteen samalla kertaa täytteen kanssa!

Levitä minttusuklaatäyte kääretorttupohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Rullaa kääretorttu tiiviiksi rullaksi leivinpaperia apuna käyttäen. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Täytetty kääretorttu säilyy jääkaapissa noin 3 vuorokautta. Valmista kuorrute tarjoilupäivänä.

Kääri torttu tiukalle leivinpaperin avulla.

Minttusuklaakuorrute:

  • 2 dl laktoositonta vispikermaa
  • 1 rkl tomusokeria
  • 60 g tummaa suklaata
  • 1 tl piparminttuaromia

Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi sokerin kanssa. Sulata suklaa ja anna jäähtyä haaleaksi. Lisää sula suklaa ja piparminttuaromi kermavaahtoon samalla voimakkaasti sekoittaen. Kuorruta kääretorttu kauttaaltaan minttusuklaakuorrutteella. Koristele haluamallasi tavalla. Helppoja ja näyttäviä suklaakoristeita saat temperoidusta suklaasta, jonka ohjeen löydät täältä!

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, leivos, leivonnainen, joululeivonta, joulu, minttusuklaakääretorttu, minttu-suklaakääretorttu, minttusuklaa-kääretorttu, minttusuklaa-jouluhalko, minttusuklaajouluhalko, jouluhalko, joulutorttu, minttu suklaa joulu halko, minttu suklaa kääretorttu, minttu-suklaa kääretorttu, gluteeniton, viljaton, laktoositon, keliakia, erityisruokavalio, suklaatorttu, minttutorttu, torttupohja, kääretorttupohja, suklaakääretorttupohja, piparminttuaromi, piparminttuöljy, piparminttu

⇢ Seuraavalla sivulla: Joonatan leipoo - Glögileipä
⇠ Edellisellä sivulla: Piimälimppu


Ei arvosteluja vielä!



Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.

Ajankohtaista

Joko olet leiponut ihanaa puolukka-toscapiirakkaamme!
Kirpsakan makea puolukka-toscapiirakka vie kielen mennessään!


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact