EtusivuReseptitOta yhteyttä

Suussa sulavat ja rapeat piparkakut ovat joulun ajan suosikkileivonnainen!

Piparit

Vajaa 3 litran kattilallinen taikinaa, josta leipoo jo useamman pellillisen rapeita pipareita.

  • 175 g (1,5 dl) tummaa siirappia
  • 3 dl sokeria
  • 3 rkl piparkakkumaustetta (2 tl kaneli, 2 tl neilikka, 1 tl inkivääri, 1 tl pomeranssinkuori)
  • 1 tl kardemummaa
  • 250 g voita paloiteltuna
  • 1 kpl kananmunia
  • 500-550 g (n. 10 dl) vehnäjauhoja
  • 1 rkl soodaa

Keitä keskilämmöllä kattilassa siirappia, mausteita ja sokeria noin 10 minuuttia, kunnes sokeri on sulanut. Sekoita välillä puuhaarukalla. Nosta kattila liedeltä ja lisää paloiteltu voi, sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä haaleaksi, 15-20 minuuttia.

Lisää kananmuna, sekoita tasaiseksi. Yhdistä sooda noin puolikkaaseen määrään vehnäjauhoja ja lisää kattilaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhot parissa erässä samalla sekoittaen. Lopuksi voit sekoittaa taikinan käsin. Riittää, että aineet ovat tasaisesti sekaisin, älä vaivaa. Painele taikina litteäksi levyksi ja kääri muovikelmuun. Voit myös jakaa taikinan esimerkiksi kolmeen osaan ja kääriä ne erikseen. Näin saat leivottua kätevästi pari kolme pellillistä pipareita yhdestä palasta, eikä kaikkea tarvitse käyttää kerralla! Nosta taikina jääkaappiin vähintäänkin viideksi tunniksi ennen leipomista pipareiksi.

Piparitaikina paranee vanhetessaan, joten voit tehdä piparkakkutaikinan hyvissä ajoin ennen leipomista. Valmis piparitaikina säilyy jääkaapissa noin neljä viikkoa, pakastimessa useamman kuukauden.

Ennen kaulimista ota piparitaikina huoneenlämpöön hetkeksi. Tarvittaessa pehmitä taikina käsin pöytää vasten ennen kaulimista. Kauli piparitaikina jauhotetulla pöydällä noin kolmen millin paksuiseksi levyksi, ota pipareita muotilla. Nosta piparit varovasti lastaa apuna käyttäen leivinpaperoidulle pellille.

Paista 220 asteessa noin 3-5 minuuttia, kunnes piparit ovat ottaneet hiukan väriä. Säilytä valmiita pipareita ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä tai hiukan viileämmässä.

Voit koristella valmiit piparit pikeerillä, tomusokeri-valkuaisseoksella. Lisää kananmunan valkuaiseen tomusokeria pienissä erissä samalla voimakkaasti sekoittaen, kunnes seos on notkeaa. Tee paksumpi ja jämäkämpi pikeeri piparin ulkoreunojen pursottamista varten. Lisää valkuaista tai tippa vettä paksumpaan seokseen tehdäksesi siitä juoksevampaa pikeeriä. Juoksevalla pikeerillä täytetään piparin sisäosa. Reunapursotus pitää juoksevan pikeerin piparin sisällä! Halutessasi voit värjätä pikeeriä elintarvikeväreillä, kuten kätevillä pastaväreillä.

Suloiset Suomi-piparit maistuvat itsenäisyyspäivänä!

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, leivos, leivonnainen, joululeivonta, piparit, piparkakut, piparkakku, piparkakkutaikina, taikina, pipari, joulupipari, rapea pipari, murea, pikkuleipä, keksi, kaneli, neilikka, inkivääri, pomeranssi, kardemumma, siirappi, siirappikeksi, joulu, Suomi, Suomi-piparit, piparit, itsenäisyyspäivä

⇢ Seuraavalla sivulla: Veera leipoo - Appelsiini-suklaakakku
⇠ Edellisellä sivulla: Pehmeät piparkakut


Ei arvosteluja vielä!



Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Kyllä, mikäli jääkaappi on oikeassa lämpötilassaan ja taikina hyvin kääritty muovikelmuun, niin piparkakkutaikina säilyy useammankin viikon. Testattu on! Jos sinua epäilyttää, tai olet erityisen herkkävatsainen, voit myös pakastaa taikinan.

– Leipojat 01.01.2019

Hienoja pipareita, Säilyykö taikina oikeasti jääkaapissa neljä viikkoa? Eikä siutä rule leipomisen ja paistamisen jäljeen mahavaivoja? Onko testattu?

– Kiitos vastayksesta 30.12.2018

Hienoja pipareita, Säilyykö taikina oikeasti jääkaapissa neljä viikkoa? Eikä siutä rule leipomisen ja paistamisen jäljeen mahavaivoja? Onko testattu?

– Kiitos vadtauksesta 30.12.2018

Ajankohtaista

Joko olet leiponut ihanaa puolukka-toscapiirakkaamme!
Kirpsakan makea puolukka-toscapiirakka vie kielen mennessään!


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact