EtusivuReseptitOta yhteyttä

19.06.2015

Hei kaikki,

Edellisestä leivontahetkestä onkin jo vierähtänyt aikaa, mutta mikäpä sen parempi hetki leipoa ihanaa leipää, kuin juhannus? Koko perhe on koolla ja odotan innolla yhteisiä aamiaishetkiä. Tämä resepti ei ole mitenkään erikoinen, mutta se on erittäin helppo, yksinkertainen ja todella maukas!

Aamiaissämpylät

20 kpl.

  • 50 g tuorehiivaa
  • 5 dl vettä
  • 3 tl rypsiöljyä
  • 2 rkl siirappia
  • 1 tl suolaa
  • 2 dl ruisjauhoja
  • N. 10 dl erikoisvehnäjauhoja

Murenna ja sekoita hiiva siirapin ja öljyn kanssa kulhossa. Lisää ruisjauhot ja suurin osa vehnäjauhoista. Tarkkaile jauhon määrää - taikinan tulee olla pehmeää ja hiukan kosteaa, mutta ei märkää. Lisää jauhoja tarvittaessa. Vaivaa taikinaa noin 20 minuuttia käsin. Lisää suola ja vaivaa vielä pari minuuttia. Anna taikinan levätä kulhossa liinan alla noin 30 minuuttia.

Paloittele taikina levon jälkeen 20 yhtä suureen osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Nostata pellillä vielä toiset noin 30 minuuttia. Kostuta sämpylät kevyesti sivelemällä päälliset vedellä ja ripottele päälle siemeniä. Minä käytin pellavansiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa kypsäksi, noin 15 minuuttia.

Tarjoile hiukan lämpöisinä voin ja juuston kera – taivaallista!

Mukavaa keskikesän juhlaa kaikille!

Rakkaudella, Sandra

Lähde: http://mittkok.expressen.se/recept/sunda-frukostfrallor/

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, Sandra, leipoo, yksinkertainen, helppo, simppeli, nopea, sämpylä, leipä, aamiainen, aamiaissämpylä, pellavansiemen, pellava, siemeniä, sämpylät, perhe, juhannus, keskikesä, ukko


Ei arvosteluja vielä!



Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact