EtusivuReseptitKurssitOta yhteyttä

Kaksi kuukautta on vierähtänyt viime postauksesta. Mihin se aika livahtikaan... :) Pahoitteluni tosiaan, että edellinen julkaisuni jäi käytännön syistä väliin.

Kesä on vihdoin viimein saapunut jo tänne Etelä-Savoonkin. Kesäkukat alkavat loistaa ja kasvimaata on kovasti laitettu, käännetty, siemeniä kylvetty ja kasteltu. Ensimmäiset kylvökset ovat jo taimella :) Ja komeat kesäkanat ovat kotiutuneet. Munien suhteen ollaan sitten toivottavasti omavaraisia ainakin seuraavat neljä kuukautta.

Paljon olisi mielekästä puuhaa pihalla, sommitella kukkaistutuksia, laittaa kasvihuonetta kuntoon, kitkeä perennapenkkiä ja mansikkamaata. Toki välillä on asetuttava myös keittiön puolelle. Näin keväällä se tahtoo jäädä vähemmälle, kun valo vie voiton pihalla. Siksi tämäkin tuotos vain siirtyi ja siirtyi, kunnes oli viimeinen mahdollisuus saada jotain aikaiseksi. Mutta kyllä kannatti omistautua leipomiselle, sillä en muistanutkaan kuinka maukasta lohi-feta-parsakaalipiirakka olikaan. Ja seuraavana iltana tein samalla ohjeella jo toisen, sillä puoli vuoallista meni pelkästään siinä, kun minä ja pikkuiset tyttäreni maisteltiin sitä välipalaksi. Ja sainhan minä taas innokasta leivonta-apua pikkukäsistä :)

Tällä kertaa luvassa on siis mainion maukasta lohi-feta-parsakaalipiirakkaa gluteenittomalla pohjalla. Piiras on nopea ja helppo valmistaa. Sopii myös juhlapöydän suolaiseksi tarjottavaksi keliaakikoille tai kenelle vaan illanistujaisiin kesämökin terassille.

Gluteeniton lohi-feta-parsakaalipiirakka

Pohja:

  • 0,75 dl vettä/maitoa
  • 1 tl psyllium kuitujauhetta (esim. Farina)
  • 75 g voita sulatettuna
  • 1 ,5 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta (esim. Sunnuntai)
  • 1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita (esim. Semper)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • (0,5 tl suolaa)
  • Vuoan voiteluun nokare voita

Täyte:

  • 200 g graavilohta
  • 100 g parsakaalia paloina
  • 100 g fetakuutioita
  • 100 g kirsikkatomaatteja halkaistuna
  • 1 dl ruokakermaa
  • 2 munaa
  • 0,5 tl sitruunapippuria
  • 0,5 tl paprikajauhetta
  • 1,5 kuivattua tilliä hienonnettuna
  • 60 g juustoraastetta

1. Voitele vuoka.

2. Mittaa vesi/maito kulhoon ja lisää psylliumkuitu voimakkaasti sekoittaen. Jätä psyllium hetkeksi turpoamaan. Seoksesta tulee kiinteähköä.

3. Sulata voi.

4. Mittaa kuivat ainekset keskenään.

5. Lisää vuorotellen jauhoseosta ja sulatettua voita neste-psyllium seokseen. Sekoita tasaiseksi. Taikinasta tulee melko kiinteää.

6. Painele taikina ohueksi ja tasaiseksi voidellun (24cm halkaisija) vuoan pohjalle sekä vähän reunoille. Pohjan voi siirtää vaikka jääkappiin odottamaan siksi aikaa, kun varaat täytteen aineksia.

7. Halkaise huuhdellut kirsikkatomaatit astiaan ja pilko parsakaalin kukintoja pienemmiksi, mikäli ovat kovin isoja. Pilko myös lohi, mikäli ei ole valmiiksi siivutettua.

8. Lisää munat ruokakerman joukkoon. Mittaa mausteet seokseen. Sekoita voimakkaasti. Sekoita vielä hyvin juuri ennen seoksen kaatamista vuokaan, jotta mausteet eivät jää pohjalle.

9. Ota vuoka esille ja laita pohjalle graavilohi, fetakuutiot, parsakaalit ja puolitetut kirsikkatomaatit. Kaada kerma-muna-mausteseos päälle ja lisää juustoraaste pinnalle.

10. Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia, kunnes pinta on saanut hiukan väriä.

11. Anna jäähtyä rauhassa. Lisää ennen tarjoilua pinnalle villirucolan lehtiä koristeeksi ja mukavaksi lisämausteeksi. Nauti ajan kanssa!

Pohjan voi halutessaan tehdä myös tavallisista vehnäjauhoista ja normaaleista kaurahiutaleista. Näin se on alunperin ollutkin. Mielestäni piirakka on jopa maukkaampaa näillä gluteenittomilla aineksilla. Gluteenittoman piirakkapohjan rakenne pysyy ihmeen hyvin koossa. Psyllium on oiva sidosaine tässäkin tapauksessa. Pohja pysyy napakkana myös seuraavana päivänä ja täytteen osalta maku vain paranee kylmäsäilytyksessä.

Tämä on siitä mukava ohje, että sitä voi varioida niin monella tavalla. Piirakan täytteenä voi käyttää myös muita haluamiaan makuja, esim. kinkkua, kanaa, tonnikalaa, sieniä tai kasvissuikaleita. Tällöin kannattaa miettiä mausteita täytteen raaka-aineeseen sopivaksi. Ruokakerma voi olla myös jotain maustettua. Niitähän on nykyään vaikka mihin lähtöön. Hätätapauksessa myös kermaviili käy. Itse kokeilin toiseen tekemääni versioon pohjassa Valion valkosipulivoita. Hyvää , mutta natural on mielestäni parempaa. Valkosipulivoi sopisi ehkäpä paremmin esim. kanan tai tonnikalan kanssa. Sitä aion vielä tässä kesän aikana testata. Kun taidot ja tiedot karttuvat, kannattaa tosiaan kokeilla rohkeasti uusia makuyhdistelmiä. Joskus voi onnistaakin :)

Mikäli keliaakikko ei siedä kauraa, kaurahiutaleet voi korvata muulla gluteenittomalla jauhoseoksella. Sillä kaikille gluteenitonta ruokavaliota noudattaville kaura ei sovi. Tällöin pohjasta tulee hienojakoisempaa, sillä ainakin Semperin gluteenittomat kaurahiutaleet ovat melko kovaksi litistettyjä ja antavat täten karkeutta pohjaan. Itse pidän siitä, mielestäni sämpylöissäkin kaikki siemenet ja jyvät ovat niitä parhaita paloja. Markkinoilta löytyy useita erilaisia gluteenittomia jauhoseoksia.

Mukavaa kesää, toivottavasti ehdit lomailla ja rentoutua jossakin välissä. Leipominen on mukavaa ajanvietettä lomallakin ja vaivan palkaksi saa maukkaita herkkupaloja!

Avainsanat: leipojat, leivonta, Sari, leipoo, gluteeniton, keliaakikoille, gl, lohi, feta, parsa, parsakaali, juusto, kala, piirakka, piiras, suolainen, välipala, iltapala, tarjottava, jauhoseos, psyllium, semper, kaurahiutale, keliakia, ohje, resepti, helppo, nopea, kesä, kanat

⇢ Seuraavalla sivulla: Hasselpähkinäpikkuleivät
⇠ Edellisellä sivulla: Vaalea hapanleipä juureen


Lukijoiden arvosana:

*****

Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.

Sari

Olen kolmekymppinen savolaisnainen, kahden pikkutytön (s. 2011 ja 2013) äiti ja yhden miehen vaimo. Asumme Juvalla vanhassa puutalossa, peltojen keskellä, metsien ympäröiminä. Lähellä luontoa ja sen arvokkaita antimia :) Olen valmistunut leipuri-kondiittoriksi Espoon ammattioppilaitoksesta vuonna 2007. Tällä hetkellä leipominen on vain harrastus, tosin oikein mukava ja hyödyllinen sellainen. Blogissa kerron itse valmistamieni tuotteiden lisäksi vähän elämästämme maaseudulla sekä muun muassa näkemyksistäni ruoan alkuperän suhteen. Mitään ekstrahienoja kakkuluomuksia ei ole luvassa vaan perusohjeita tuunattuna. Sellaisia mitä itse arjessa syömme. Tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdyt ja opit myös jotain uutta!

Sari leipoo - Gluteenittomat pähkinäpikkuleivät
Sari leipoo - Gluteeniton siemennäkkäri
Sari leipoo - Savolainen ryynirieska
Sari leipoo - Frozen-kakku
Sari leipoo - Da Capo -banaanikakku
Sari leipoo - Ruis-mantelipiparit
Sari leipoo - Lohi-feta-parsakaalipiirakka
Sari leipoo - Gluteenittomat suklaaleivokset
Sari leipoo - Gluteenittomat porkkana-tattarisämpylät
Sari leipoo - Mustikkakukko eli rättänä
Sari leipoo - Marjapiirakka
Sari leipoo - Gluteeniton suklaa-kesäkurpitsakakku
Sari leipoo - Juureskierteet


© 2014-2018 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact