EtusivuReseptitOta yhteyttä

09.06.2016

Heippa hei pitkästä aikaa!!

Tällä kertaa esittelen teille mehevän suklaisen kakun, joka kätkee sisälleen melkoisen määrän tuoretta raastettua kesäkurpitsaa. Lopputuloksesta ei kyllä uskoisi, että makea suklainen kakku voi tosiaan sisältää enemmän kasvista kuin jauhoja. Väitänpä jopa, jos et etukäteen syöjälle kerro, että kakku sisältää kesäkurpitsaa, syöjä sitä tuskin edes huomaa. Tämän voi tietysti jättää herkuttelun jälkeiseksi tiedoksi ja yllättää iloisesti :) Muutaman kerran kesäkurpitsakakkuani on luultu jopa mutakakuksi . Tämä herkku on myös gluteeniton ja maidoton. Kakun voi toki leipoa myös tavallisilla vehnäjauhoilla.

Alunperin olen löytänyt ohjeen Maku-lehdestä vuodelta 2012. Siitä lähtien olen tätä kakkua ainakin joka syksy satokaudella tehnyt. Tänä vuonna on taas kaksi kesäkurpitsan taimea puutarhassani kasvamassa. Toivottavasti saan satoa, että pääsen leipomaan kakkua myös omista kesäkurpitsoista :)

Mehevä suklaa-kesäkurpitsakakku

Maidoton, gluteeniton.

  • 3 kpl kananmunia
  • 2,5 dl sokeria
  • 3 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 tl kanelia
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 100 g tummaa suklaata sulatettuna
  • 5 dl kesäkurpitsaa raastettuna
  • 1,5 dl rypsiöljyä
  • Vuoan voiteluun maidotonta margariinia

Voitele vuoka, halkaisijaltaan 24 cm. Tähän sopii parhaiten irtopohjavuoka, jolloin vuoan pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi. Vuoan voi kuorruttaa voitelun jälkeen esim. kookoshiutaleilla, mantelijauhoilla tai perunajauhoilla. Itse käytin tässä mantelijauhoja.

Raasta kesäkurpitsa raasteeksi.

Mittaa ja sekoita kuivat aineet keskenään.

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Paloittele ja sulata suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa lyhyillä tehopätkillä. Sekoita tasaiseksi.

Yhdistä kaikki aineet varovasti keskenään.

Kaada kakku vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla 40-45 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä. Sujauta vuoka muovipussiin ja anna kakun vetäytyä viileässä, esim jääkaapissa yön yli. Maku vain paranee.

Irrota vuoasta ja koristele halutessasi tai tarjoa soijakermavaahdon tai vaniljajäätelön ja tuoreiden mansikoiden kanssa.

Kuvassa olevan kakun maidoton kuorrutus ja koristelu:

  • 3 prk (á 125 g) Alpro Tummasuklaa soijavanukasta
  • 1 prk (á 125 g) Alpro Vanilja soijavanukasta
  • 30 g maidotonta, tummaa suklaata sulatettuna
  • Mantelirouhetta
  • Tuoreita mansikoita

Maitoa sisältävä kuorrutusvaihtoehto:

  • 1 prk (250 g) Valio Minttu-suklaarahkaa
  • 2 prk (125 g) Kidius/Jacky suklaavanukasta
  • 30 g suklaata sulatettuna
  • Valkosuklaarouhetta/mantelirouhetta/kookoshiutaleita
  • Tuoreita marjoja

Kakku säilyy kesäkurpitsaraasteen ansiosta mehevänä viileässä useita päiviä. Maku oikeastaan vain paranee yön yli säilytettäessä. Kakku sopii myös pakastettavaksi. Olen käyttänyt kakkua myös täytekakun pohjana. Pohjaa ei tarvitse kostuttaa. Mikäli pohjasta haluaa paksumman, kakun voi tehdä hieman pienempään vuokaan.

Koristelussa on vain mielikuvitus rajana. Kakku maistuu myös siltään esimerkiksi jäätelön, vaniljakastikkeen, vanukkaan ja tuoreiden marjojen kanssa. Näitä löytyy myös maidottomina. Tai pinnalle voi ripotella tomusokeria. Mikäli maitotuotteita on mahdollista käyttää, kakun päälle voit tehdä kermapursotuksen, ganache- tai tuorejuustokuorrutuksen ja koristella haluamallaan tavalla. Mielestäni esimerkiksi Valion minttu-suklaarahka sopii kakun päällysteeksi erinomaisesti. Tämän voi kesäaikaan kruunata lisäämällä päälle tuoreita mansikoita. Päälle voi laittaa vielä sulatettua suklaata ja viimeistellä valkosuklaa- tai mantelirouheella tai kookoshiutaleilla.

Tälle kertaa en valitettavasti saanut kakusta palakuvaa, sillä kakku päätyi viemisiksi. Kyläpaikassa sitten unohdin ottaa kuvan annospalastani.

Mukavaa kesän jatkoa! Toivottavasti ehdit myös vähän lomailla :)

Sari

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, Sari leipoo, Sari-leipoo, gluteeniton, mehevä, suklaa-kesäkurpitsakakku, suklaakesäkurpitsakakku, suklaa kesäkurpitsa kakku, gluteeniton suklaa-kesäkurpitsakakku, keliakia, erikoisruokavalio, kesäkurpitsaraaste, tumma suklaa, piirakka, kakku, piiras


Ei arvosteluja vielä!



Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.

Sari

Olen kolmekymppinen savolaisnainen, kahden tytön (s. 2011 ja 2013) äiti ja yhden miehen vaimo. Asumme Juvalla vanhassa puutalossa, peltojen keskellä, metsien ympäröiminä. Lähellä luontoa ja sen arvokkaita antimia :) Olen valmistunut leipuri-kondiittoriksi Espoon ammattioppilaitoksesta vuonna 2007. Tällä hetkellä leipominen on vain harrastus, tosin oikein mukava ja hyödyllinen sellainen. Blogissa kerron itse valmistamieni tuotteiden lisäksi vähän elämästämme maaseudulla sekä muun muassa näkemyksistäni ruoan alkuperän suhteen. Mitään ekstrahienoja kakkuluomuksia ei ole luvassa vaan perusohjeita tuunattuna. Sellaisia mitä itse arjessa syömme. Tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdyt ja opit myös jotain uutta!

Sari leipoo - Gluteenittomat pähkinäpikkuleivät
Sari leipoo - Gluteeniton siemennäkkäri
Sari leipoo - Savolainen ryynirieska
Sari leipoo - Frozen-kakku
Sari leipoo - Ruis-mantelipiparit
Sari leipoo - Gluteenittomat suklaaleivokset
Sari leipoo - Gluteenittomat porkkana-tattarisämpylät
Sari leipoo - Mustikkakukko eli rättänä
Sari leipoo - Gluteeniton suklaa-kesäkurpitsakakku
Sari leipoo - Juureskierteet
Sari leipoo - Da Capo -banaanikakku
Sari leipoo - Marjapiirakka
Sari leipoo - Lohi-feta-parsakaalipiirakka


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact