EtusivuReseptitOta yhteyttä

03.09.2015

Loppukesän juuressato on nyt parhaimmillaan. Niinpä ajattelin hyödyntää kauden kasviksia myös leipomisessa. Kylmästä alkukesästä johtuen itselläni onkin ollut ajoittain ylituotantoa tomaateista ja kesäkurpitsoista, joten tässä olikin hyvä tapa käyttää niitä hyödyksi ilman että tarvitsee säilöä etikkaliemeen.

Tällä kertaa esittelen teille juureskierteet juustoisella täytteellä. Valmistin kierteet hiivataikinaan, periaatteessa samasta taikinasta olisi voinut tehdä myös sämpylöitä tai leipää. Tällä kertaa taikinan sisään piilotettiin reilusti mehevää, maustettua kasvistäytettä, tuorejuustoa sekä juustoraastetta. Juureskierteissä on toki monta eri työvaihetta, sillä jo juuresten käsittely ja taikinan kohottaminen ottaa aikaa. Toki taikinan kohotusajan voi käyttää hyödyksi valmistamalla juurestäytteen sillä välin valmiiksi tai tehdä sen jo valmiiksi edellisenä iltana kuten itse tein. Mutta mitäpä sitä ei hyvän ja ravitsevan ruoan eteen tekisi :) Alla olevasta ohjeesta tulee noin 40 kierrettä, tietysti riippuen minkä kokoiseksi palat haluaa leikata.

Olen tehnyt vastaavanlaisella idealla juureskierteitä monen monta kertaa, mutta tällä kertaa päätin mitata raaka-aineet, jotta saisin kunnollisen ohjeen aikaiseksi. Tämä ottikin vähän enemmän aikaa, kun ei ollut varsinaista valmista ohjetta apuna. Juureskierteiden reseptiä on joskus aikaisemmin kyseltykin tuttavien taholta, mutta en ole vain saanut aikaiseksi ottaa vaakaa esille valmistaessani niitä. Toisaalta taikinaa ja täytettä voi soveltaa oman makunsa ja jääkaappitilanteen mukaan, kunhan mittasuhteet on vain hallussa. Aiemmin olenkin tehnyt taikinan jollakin ohjeella, tyyliin vähän noita hiutaleita, vähän jauhoja, vähän siemeniä, raastanpa nyt täytteeseen pari porkkanaa, vähän lanttua, kesäkurpitsaa ja juustoraastetta päälle jne. Tässäpä nyt testattu ohje kuvien kera.

Juureskierteet

Taikina:

  • 5 dl maitoa/vettä
  • 50 g tuorehiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 1-2 rkl hunajaa tai sokeroitua hilloa (esim. omena)
  • 0,5 dl pellavansiemeniä
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl ruisjauhoja
  • 9-10 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl oliiviöljyä/voita sulatettuna

Täyte:

  • 150 g porkkanaa
  • 150 g kesäkurpitsaa
  • 100 g lanttua
  • 50 g juuriselleriä
  • 2-3 valkosipulin kynttä murskattuna maun mukaan
  • 0,5 tl mustapippuria
  • 2-3 tl makeaa chilikastiketta maun mukaan
  • 200 g maustettua tuorejuustoa (esim. välimeren yrtit, ruohosipuli)
  • 100 g juustoraastetta

Juuresraasteen kuullotukseen pannulla:

  • Voita ja oliiviöljyä

Pinnalle:

  • 3-4 tomaattia ohuina viipaleina
  • 150 g juustoraastetta
  • (Kananmunaa voiteluun)

Taikinan valmistus

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi.
Lisää pellavansiemenet ja kaurahiutaleet hetkeksi turpoamaan nesteeseen.
Mittaa ruis- ja vehnäjauhot. Jätä ainakin noin 1 dl vehnäjauhoista erilleen, sillä jauhojen laadusta riippuen et välttämättä tarvitse kuin 9 dl vehnäjauhoja.
Murenna seokseen hiiva, lisää suola ja hunaja/sose.

Pienet kädet ovat innokkaasti auttamassa tälläkin kertaa.

Sekoita aluksi esimerkiksi puuhaarukalla, mutta jauhojen lisäämisen myötä tarvitset kättä. Tai sitten voit tehdä taikinan yleiskoneella.
Alusta jauhot vähitellen taikinaan ja lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Taikina saa jäädä pehmeäksi.

Anna taikinan kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

Täytteen valmistus

Pese ja kuori kasvikset. kesäkurpitsaa ei tarvitse kuoria.
Raasta kasvikset karkeaksi raasteeksi ja pilko valkosipulin kynnet pieneksi.
Sulata paistinpannulla nokare voita ja lisää tilkka oliiviöljyä.
Lisää ensin valkosipulimurska ja anna sen maustua hetken aikaa.
Lisää sitten juuresraasteet. Anna hautua hiljaisella lämmöllä noin 10 minuuttia.
Lisää juuresraasteeseen mustapippuri ja halutessasi chilikastike. Sekoita.
Anna täytteen jäähtyä hieman ennen kierteiden täyttämistä.
Viipaloi kierteiden päälle tulevat tomaatit ohuiksi siivuiksi.

Kierteiden valmistus

Jaa taikina kolmeen osaan.
Kauli yhdestä taikinapalasta noin 20x30 cm kokoinen levy.

Levitä taikinalevyn päälle noin kolmasosa tuorejuustosta, noin kolmasosa.
juurestäytteestä ja kolmasosa täytteeseen tulevasta juustoraasteesta.
Kääriä levy rullaksi ja nipistä saumakohta tiukasti kiinni.

Leikkaa rullasta terävällä veitsellä noin 3-4 cm viipaleita. Laita viipaleet paistopellille leikkauspinta ylöspäin. Voit painaa kevyesti leveämmäksi. Jos haluat kiiltävämmän paistopinnan, voit voidella kierteet kananmunalla ennen tomaattiviipaleiden ja juustoraasteen laittamista.

Onnistuu myös ilman voitelua. On lähinnä vain esteettinen asia. Laita jokaisen kierteen päälle halutessasi tomaattiviipale ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Anna kohota rauhassa huoneen lämpötilasta riippuen 20-30 minuuttia.

Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes juusto on hiukan ruskistunut.

Omien kanojen munien keltainen väri tekee kierteistä kellertäviä.
Taustalla voitelemattomia kierteitä.

Kierteet kestävät hyvin myös pakastamista, joten kaikkia ei tarvitse kerralla nauttia :) Täytteeseen tulevien juuresten mittasuhteita ja kasviksia voi vaihdella. Olen itse laittanut joskus täytteeseen jopa ohueksi suikaloitua kaalia, sipulia ja hieman punajuuriraastetta antamaan pirteää väriä. Myös vaihtamalla tuorejuuston makuja, saat vaihtelua täytteeseen. Tällä kertaa käytin itse välimerenyrtit tuorejuustoa.

Kannattaa panostaa myös kunnolliseen juustoraasteeseen. Parasta saa, jos itse viitsii raastaa kunnon täysirasvaisesta palajuustosta. Itselläni ei sattunut tällä kertaa olemaan kuin halpaketjun tuotetta ja siltä osin olinkin vähän pettynyt tuotteen ulkonäköön. ”Halpisjuustot” eivät sula kunnolla puhumattakaan kevytjuustoista, vaan kovettuvat kuplien. Mutta lähin kauppa on 14 kilometrin päässä ja taikina oli kohoamassa kun asian tajusin, joten näillä mentiin. Mutta syötäviä tuli silti :)

Muistakaahan ulkoilla ja herkutella itse tehdyillä kauden herkuilla!

Raikasta syksyä toivottaa Sari

Avainsanat: leipojat, leivonta, Sari, leipoo, leivotaan, ohje, ohjeita, resepti, reseptejä, suolainen, juures, rulla, sämpylä, kierre, syksy, juustoraastetta, maukas, hyvä, sadonkorjuu, juurekset, porkkana, lanttu, selleri, hiivataikina, leipä, terveellinen

⇢ Seuraavalla sivulla: Aprikoosijuustokakku
⇠ Edellisellä sivulla: Veera leipoo - Mustikkapiirakka kookoskuorrutuksella


Lukijoiden arvosana:

*****

Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.

Sari

Olen kolmekymppinen savolaisnainen, kahden tytön (s. 2011 ja 2013) äiti ja yhden miehen vaimo. Asumme Juvalla vanhassa puutalossa, peltojen keskellä, metsien ympäröiminä. Lähellä luontoa ja sen arvokkaita antimia :) Olen valmistunut leipuri-kondiittoriksi Espoon ammattioppilaitoksesta vuonna 2007. Tällä hetkellä leipominen on vain harrastus, tosin oikein mukava ja hyödyllinen sellainen. Blogissa kerron itse valmistamieni tuotteiden lisäksi vähän elämästämme maaseudulla sekä muun muassa näkemyksistäni ruoan alkuperän suhteen. Mitään ekstrahienoja kakkuluomuksia ei ole luvassa vaan perusohjeita tuunattuna. Sellaisia mitä itse arjessa syömme. Tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdyt ja opit myös jotain uutta!

Sari leipoo - Gluteenittomat pähkinäpikkuleivät
Sari leipoo - Gluteeniton siemennäkkäri
Sari leipoo - Savolainen ryynirieska
Sari leipoo - Frozen-kakku
Sari leipoo - Ruis-mantelipiparit
Sari leipoo - Gluteenittomat suklaaleivokset
Sari leipoo - Gluteenittomat porkkana-tattarisämpylät
Sari leipoo - Mustikkakukko eli rättänä
Sari leipoo - Gluteeniton suklaa-kesäkurpitsakakku
Sari leipoo - Juureskierteet
Sari leipoo - Da Capo -banaanikakku
Sari leipoo - Marjapiirakka
Sari leipoo - Lohi-feta-parsakaalipiirakka


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact