EtusivuReseptitKurssitOta yhteyttä
Marjapiirakka

04.03.2015

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni ikinä. Toivottavasti ei viimeinen. Leipuri-kondiittorikoulusta (vuodelta 2007) tuttu luokkakaverini pyysi minua bloggaamaan kerran kuukaudessa Leipojat.fi-sivustolle. Pyynnöstä innostuneena kirjoittelen nyt ainakin muutaman kuukauden ajalta ajatuksiani ja kuvailen tuotoksiani. Tällä hetkellä tulee leivottua keskimäärin kerran viikossa, mutta harvemmin tulee kuvattua tai sen enempää mietittyä tuotoksiaan. Arjen suosikkeja ovat erilaiset sämpylät ja pitsat.

Tällä hetkellä olen vielä kotiäitinä lasteni kanssa. Tyttöni ovat 3,5 v ja 1,5 v. He ovatkin useimmiten leivontahommissa mukana. Pikkuneidit ovat hyvin innokkaita apureita, vaikka välillä intoa onkin enemmän kuin älyä. :) Ja jälki sitten sen mukaista, mutta mukavaa yhteistä puuhaa meille kaikille ja siivoamalla sotkuista selviää. Onneksi imuri on keksitty. :) Tosin 1,5 tyttäreni vilja-allergia rajoittaa melko lailla leivontapuuhia, sillä edes gluteenittomat jauhoseokset tai tattarijauhot eivät sovi hänelle. Ja tottakai hän haluaisi maistella jo taikinaa ja valmiita tuotoksia, kun nyt jo ymmärtää hyvän päälle. :) Hänen kohdallaan valikoimissa on riisi-, maissi-, soija-, manteli- ja perunajauhot. Tämän vuoksi olen viimeisen vuoden aikana leiponut varmaan vähemmän kuin vuosiin tai leipomukset ovat olleet vain pienimuotoisia kokeiluja.

Toki ajankäyttökin on muuttunut kahden pienen astuessa kuvioihin. Sillä aina leipominen lasten kanssa ei ole sitä kaikkein rentouttavinta ajanvietettä! Tai ainakaan keittiön siivoaminen yhteisen leivontatuokion jälkeen… Pidän kuitenkin tärkeänä, että he saavat mallin kotona tehdyistä leivonnaisista ja oppivat myös itse valmistamaan niitä vuosien ja taitojen karttuessa. Kuten itsekin olen omalta äidiltäni saanut oppia valmistamaan kaikkea aina ruisleivästä karjalanpiirakoihin ja pikkuleipiin.

Mummon opissa. Savolaista ruisleipää tulossa
puu-uunissa paistettuna.

Tällä kertaa päätin ryhtyä leivontapuuhiin nuorimmaisen nukkuessa päiväunia. Innokas isosisko jätti heti nukkeleikit sikseen, kun pyysin häntä avukseni leivontapuuhiin. Hän jopa välillä itse ehdottaa, että äiti leivottaisiinko jotain. Ja vielä kun melkoinen imelähiiri sattuu olemaan. No tällä kertaa hänen innokkuutensa palkittiin helpolla marjapiirakalla. Käytännössä hän tekikin monta työvaihetta aivan itsenäisesti minun keskittyessä kuvaamaan meidän vaatimattomalla pokkarilla.

Olen muunnellut alkuperäistä marjapaistoksen ohjetta hieman arkisemmaksi ja terveellisemmäksi korvaamalla osan jauhoista kauraleseillä, sekä hiukan vähentänyt sokeria pohjasta ja täytteestä. Käytin vuoan voitelemiseen kauralesettä, mikä sopii mielestäni tähän tarkoitukseen oikein hyvin. Tuunailuista huolimatta oikein maukas kahvi/teeseura on marjapiirakka näinkin.

Tämä on helppo ja nopea ohje, kun pohjan raaka-aineet vain sekoitetaan keskenään eikä tarvita vatkaamista. Lopputulos on kuitenkin mielestäni ihanan murea, mutta mehevä ja pysyy hyvin kasassa. Paistoksen kannattaa antaa jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista, näin marjoista tuleva mehu ei lähde niin helposti valumaan.

Nopea marjapiirakka

8-10 annosta

Pohja:

  • 100 g voita sulatettuna
  • 1 muna
  • 0,5 dl sokeria
  • 0,75 dl kauraleseitä
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 400 g marjoja (tässä 200 g sekä mustikoita että mansikoita)
  • 1-2 tl perunajauhoja marjojen joukkoon
  • 200 g kermaviiliä (1 prk)
  • 1 muna
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

Päälle:

  • 30 g mantelirouhetta

Vuoan voiteluun:

  • Voita ja kauraleseitä

Sulata ja jäähdytä voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseokseen muna ja rasva puuhaarukalla sekoittaen. Painele taikina voidellun piirasvuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille.

Levitä marjat pohjan päälle ja ripottele päälle perunajauhot.

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kaada täyte marjojen päälle.

Ripottele lopuksi pinnalle mantelirouhe.

Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Anna vetäytyä kunnolla paiston jälkeen ennen leikkaamista.

Ohje on siis ihan perusresepti. Mielestäni kauralese antaa mukavaa suutuntumaa pohjaan, parantaa paistoksen ravintoarvoja ja kuidun määrää, ja mantelirouhe tekee saman pinnalla. Paahtuessaan mantelin maku vain syvenee. Piirakassa voi käyttää myös muita marjoja, kuten vadelmaa tai puolukkaa, jolloin tosin kannattaa lisätä hiukan sokeria. Itse käytin ohjeessa puolet jäistä mustikkaa ja puolet mansikkaa, jonka olin sulattanut ja valuttanut enimmät mehut pois. Lopputulos oli oikein mehevä. En tiedä oliko puu-uunilla osuutta asiaan. ;) Onnistuu varmasti myös sähköuunissa.

Tulos 30 minuutin paiston jälkeen.

Leipoessani käytän lähes poikkeuksetta aitoa voita ja kermaa, sekä aina mahdollisuuksien mukaan suomalaisia raaka-aineita. Näin on myös muussa ruoanvalmistuksessa keittiössäni. Vaikka suomalaiset elintarvikkeet eivät todellakaan ole aina halvimpia, niin tällä periaatepäätöksellä halua tukea suomalaista työtä ja säästän sitten jostain muusta vähemmän tärkeästä. Nauttimamme ruoka ja ravinto ovat kuitenkin yksi tärkeistä elämää ja elinvoimaa ylläpitävistä asioista, jonka sisältöön voimme itse vaikuttaa. Kuvittelen ainakin, että suomalainen ruoka on vielä melko puhdasta ja sisältää sitä mitä on ilmoitettu.

Tässä ajassa ei oikein tiedä mitä sitä uskaltaa ja pitäisi syödä, kun on geenimuunneltua soijaa ja maissia, lisäaineita, säilöntäaineita, torjunta-ainejäämiä jne. Kaikilta ylimääräisiltä aineilta ei kuitenkaan voi mitenkään välttyä ja jotain on saatava kehon ravinnoksi. Emmekä voi tietää, mitä ja miten kaikki aineet kehossamme sitten vaikuttavat. Osa voi olla ihan hyödyllisiäkin, mutta eivät varmasti kaikki. Tätä asiaa olen useasti miettinyt erilaisten allergioiden lisääntyessä myös oman lapseni kohdalla. Hän ei ensimmäisen elinvuotensa aikana sietänyt soijaa, kananmunaa, maitotuotteita eikä viljaa. Itse olin samalla välttämisdieetillä 7 kk rintaruokkiessani häntä. Nyt ovat enää viljat pikkuneidin vältettävien listalla, joten ehkäpä hän toivottavasti vielä joskus pääsee myös ruisleivän, mehevän marjapiirakan sekä muiden ihanien leivonnaisten makuun.

Itse suosinkin mahdollisuuksien mukaan luonnonmarjoja itse poimittuna ja kasviksia omasta pikkupuutarhastani. Tämänkin ohjeen kananmunat oli haettu suoraan tilalta, josta myös meidän seuraavankin kesän kesäkanat haetaan. Aina ei ole todellakaan mahdollista saada elintarvikkeita itse luonnosta tai läheltä, mutta varmasti selvinnee elossa ja elinvoimaisena. :)

Teekupposen kera nauttimaan ja arvioimaan tuloksia.
Nam! Parasta on nuolla taikinanjämät. :)

Ensi kerralla leivomme jotain, mitä myös pienempi neiti pääsee maistelemaan. Nähtäväksi jää, mitä keksimme. Leipominen on luovaa puuhaa. Mukavia leivontahetkiä ja makoisia herkuttelutuokioita!

Terkuin, Sari.

Avainsanat: Sari, marjapiirakka, piirakka, kermaviili, marjat, blogi, helppo, ohje, resepti, leivonta, leipojat


Lukijoiden arvosana:

*****

Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.

Sari

Olen kolmekymppinen savolaisnainen, kahden pikkutytön (s. 2011 ja 2013) äiti ja yhden miehen vaimo. Asumme Juvalla vanhassa puutalossa, peltojen keskellä, metsien ympäröiminä. Lähellä luontoa ja sen arvokkaita antimia :) Olen valmistunut leipuri-kondiittoriksi Espoon ammattioppilaitoksesta vuonna 2007. Tällä hetkellä leipominen on vain harrastus, tosin oikein mukava ja hyödyllinen sellainen. Blogissa kerron itse valmistamieni tuotteiden lisäksi vähän elämästämme maaseudulla sekä muun muassa näkemyksistäni ruoan alkuperän suhteen. Mitään ekstrahienoja kakkuluomuksia ei ole luvassa vaan perusohjeita tuunattuna. Sellaisia mitä itse arjessa syömme. Tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdyt ja opit myös jotain uutta!

Sari leipoo - Gluteenittomat pähkinäpikkuleivät
Sari leipoo - Gluteeniton siemennäkkäri
Sari leipoo - Savolainen ryynirieska
Sari leipoo - Frozen-kakku
Sari leipoo - Da Capo -banaanikakku
Sari leipoo - Ruis-mantelipiparit
Sari leipoo - Lohi-feta-parsakaalipiirakka
Sari leipoo - Gluteenittomat suklaaleivokset
Sari leipoo - Gluteenittomat porkkana-tattarisämpylät
Sari leipoo - Mustikkakukko eli rättänä
Sari leipoo - Marjapiirakka
Sari leipoo - Gluteeniton suklaa-kesäkurpitsakakku
Sari leipoo - Juureskierteet


© 2014-2018 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact