EtusivuReseptitOta yhteyttä

03.05.2018

Jos kaipaat vaihtelua mokkapaloille, kokeile vaaleita kinuskipaloja, jotka on yhtä helppo valmistaa. Kinuskikuorrutus ei vaadi kuin pientä vahtimista hellan ääressä. Et tarvitse edes lämpömittaria; kinuski on valmista, kun pudotat tipan vesilasiin ja se jähmettyy palloksi. Lämmin kinuski saattaa vaikuttaa liian juoksevalta, mutta ei syytä paniikkiin – se kyllä jähmettyy jäähtyessään!

Kinuskipalat

Uunipellillinen.

  • 3 kpl kananmunia
  • 2,5 dl sokeria
  • 150 g voita sulatettuna
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl aitoa vaniljajauhetta
  • 1 dl maitoa

Kuorrutukseen:

  • 1 dl vaaleaa siirappia
  • 1 dl sokeria
  • 2 dl kermaa
  • 50 g voita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten muna-sokerivaahtoon. Lisää sekaan jäähtynyt voisula sekä maito. Sekoita tasaiseksi.

Peitä uunipelti leivinpaperille ja levitä siihen taikina tasaiseksi kerrokseksi. Paista 175-asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia, eli kunnes keskelle pohjaa painamaasi hammastikkuun ei tartu taikinaa ja reunat ovat saaneet aavistuksen väriä. Älä paista liikaa, sillä reunat kuivuvat helposti liikaa!

Nosta valmis pohja jäähtymään ja valmista kinuskikuorrutus. Sekoita siirappi, sokeri ja kerma kattilassa ja anna kiehahtaa koko ajan sekoittaen. Keitä sitten seosta keskilämmöllä noin 20 minuuttia välillä sekoittaen. Kun kinuski on valmista, lisää sekaan voi.

Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjalevyn päälle, koristele strösseleillä tai kookoshiutaleilla ja anna jähmettyä viileässä.

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, leivos, leivonnainen, veera leipoo, kinuskipalat, kinuskiruudut, kinuskipiirakka, mokkapalat, vaaleat palat, piirakka

⇢ Seuraavalla sivulla: Suklaatorttu
⇠ Edellisellä sivulla: Veera leipoo - Suolakaramellibrowniet


Ei arvosteluja vielä!



Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact