EtusivuReseptitOta yhteyttä

Syrnikit eli venäläiset rahkaletut

Yritin vaihteeksi tehdä jotain, jossa ei olisi rahkaa tai sitruunaa, mutta toisinpa kävi. Tein sitruunaista rahkamurupiirasta (ohje täältä) pienen apurin kanssa ja seuraavan leipomuksen suhteen olikin pää tyhjä. Päädyin sitten paistamaan venäläisiä rahkalettuja, joihin tulee – yllätys - rahkaa ja jotka – yllätys yllätys - maustetaan sitruunalla.

Seuraavan leipomuksen kanssa on pakko yrittää jotain uutta, mutta mieleen juolahtivat vain... rahkamunkit. Siman kera, toki.

Takaisin siis varsinaiseen aiheeseen eli rahkalettuihin. Paista letut melko miedolla lämmöllä, jotteivat ne saa liikaa väriä. Käryn välttämiseksi olen käyttänyt paistinpannun päällä kantta. Valmiita käännettäviksi letut ovat, kun päällipuolinen on ”hyytynyt” täysin.

  • 250 g maitorahkaa
  • 4 kananmunaa
  • 0,75 dl vehnäjauhoja
  • N. 3 rkl sokeria
  • Ripaus suolaa
  • 0,5 tl aitoa vaniljaa
  • 0,5 sitruunan kuori + mehu
  • (Kourallinen rusinoita)

Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi, lisää halutessasi rusinoita. Anna taikinan tekeytyä hetken tai vaikkapa yön yli jääkaapissa.

Paista voissa pieniä lettuja eli noin ruokalusikallinen taikinaa kerrallaan. Paistotehosta riippuen paista muutama minuutti / puoli.

Tarjoa letut esimerkiksi hillon, marjojen, hedelmien tai smetanan kera.

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, Veera, leipoo, Veeraleipoo, rahkaletut, syrnikit, venäläinen perinneruoka, perinneherkku, rahkapannari, rahkapannukakku, maitorahka, sitruuna, jälkiruoka, iltapala

⇢ Seuraavalla sivulla: Gluteeniton pizza
⇠ Edellisellä sivulla: Suklaakakku


Lukijoiden arvosana:

***

Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Rahkaletut ovat herkkua.Syrnikit valmistetaan käsissä pyörittelemällä, mutta jopa venäläinen mieheni ottaa oikotien rahkalettuihin.Käytämme puolalaista rasvaista rahkaa niiden tekemiseen. En tiedä miten onnistuisivat suomalaisesta nykyään myynnissä olevasta kevytrahkasta. Suomessakin käytettiin ennen rasvaisempaa, itäeurooppalaistyylistä rahkaa, mutta nykyään on siirrytty keskieurooppalaiseen rahkatyyppiin. Luulisin että Suomessakin on myytävänä kunnon rasvaista rahkaa.Rakastan rahkaa!

– Ruotsinsuomalainen 14.02.2021

Ne rahkaletut eivät ole mikään syrnikit. Sori mutta totta, suomalaiset eivät tuntevat oikea rahkaa eli tvorog.

– Venäläinen 29.06.2020


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact