EtusivuReseptitOta yhteyttä

Kun tarvitset koko pellillisen jotain helppoa ja herkullista, kokeile suklaaneliöitä. Ohje ei ole sen monimutkaisempi kuin mokkapalojen, ja täyteläinen suklaakuorrutus takaa sen, että tästä riittää isommallekin porukalle. Ainoa juju on olla paistamatta pohjaa liian kuivaksi, vaan jättää se aavistuksen verran tahmeaksi.

Suklaaneliöt

Pohja:

  • 5 munaa
  • 4 dl sokeria
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 5 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • Ripaus suolaa
  • 300 g voita
  • 2 dl maitoa

Kuorrutus:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 2/3 dl maitoa
  • 1 dl vaaleaa siirappia
  • 300 g tummaa suklaata

Sulata voi kattilassa, anna jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhoihin muut kuivat aineet.

Kääntele muna-sokerivaahtoon jauhoseos, lisää sitten maito ja voisula, sekoita tasaiseksi.

Kaada seos korkeareunaiselle, leivinpaperilla peitetylle uuninpellille.

Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia. Varo paistamasta liian kuivaksi! Valmis kakkulevy on tahmeaa, muttei enää taikinaista tai juoksevaa.

Kuorrutusta varten sekoita kerma, maito ja siirappi kattilassa ja anna kiehahtaa koko ajan sekoittaen.

Nosta kattila levyltä ja sulata joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita tasaiseksi. Jos kuorrutus tuntuu liian juoksevalta, käytä kattilaa levyllä vielä hetki koko ajan sekoittaen. Kuorrutus jähmettyy lisää jäähtyessään.

Levitä kuorrutus jäähtyneen kakkupohjan päälle ja laita jääkaappiin jäähtymään, kunnes kuorrutus jähmettyy. Koristele nonparelleilla tai kookoshiutaleilla.

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, Veera leipoo, mokkapalat, suklaaruudut, suklaapiirakka, suklaakuorrute, uunipellillinen, tumma suklaa, kuohukerma

⇢ Seuraavalla sivulla: Kaurapuurosämpylät
⇠ Edellisellä sivulla: Mokkapalat


Ei arvosteluja vielä!



Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact