EtusivuReseptitOta yhteyttä

3.10.2017

Piimäkakku pelastaa, kun jääkaapissa roikkuu uhkaavasti vanheneva piimä, kun tekee mieli syödä hyvää taikinaa ja kun mieli tekee leipoa, mutta ei jaksa nähdä vaivaa. Piimäkakussa ainekset vain sekoitetaan yhteen, leipomisen vaikeimmat vaiheet lienevät voin sulattaminen ja se, ettei tosiaan syö ihan kaikkea taikinaa sellaisenaan. Tässä ohjeessa piimäkakkuun olennaisesti kuuluvat rusinat on korvattu vuodenaikaan sopivilla puolukoilla ja maustamiseen on käytetty valmista piparkakkumausteseosta.

Syksyinen piimäkakku

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria (tai 1 dl ruokokidesokeria + 1 dl tavallista sokeria)
  • 1 tl leivinsoodaa
  • 2 tl piparkakkumaustetta
  • 3 dl piimää
  • 100 g sulatettua voita
  • 2 rkl tummaa siirappia
  • 2 dl puolukoita

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää sitten piimä, voisula ja siirappi. Sekoita tasaiseksi. Kääntele taikinan sekaan puolukat.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun (tai leivinpaperilla vuorattuun) kakkuvuokaan, paista uunin alatasolla 175 asteessa noin tunti.

Kumoa kakku vasta jäähtyneenä.

Avainsanat: leipojat, leivonta, ohje, resepti, veera leipoo, leivos, leivonnainen, piimäkakku, piimäkahvikakku, syksyinen piimäkakku, puolukkakakku, puolukkainen piimäkakku, puolukkapiimäkakku, puolukkakahvikakku, marjakakku, marjapiimäkakku, piirakka, kakku, piiras, paistos

⇢ Seuraavalla sivulla: Viskikakku kinuskikastikkeella
⇠ Edellisellä sivulla: Veera leipoo - Key lime pie


Ei arvosteluja vielä!



Sinun arvosanasi:



Jätä kommentti

Nimimerkki

Mikä numero on kolmen ja viiden välissä? Anna vastaus kirjaimilla.


Ei kommentteja vielä.


© 2014-2022 Leipojat.fi team | Instagram: @leipojat | Contact